|
|||||||||||
|
Sisältö
Vuoden 2009 verot: siirtymäkausiIlmoittaminen ja tietojen korjaaminenVuoden 2010 alusta alkaen verotiliin kuuluvien verojen tiedot ilmoitetaan Verohallinnolle kausiveroilmoituksella. Esimerkiksi valvontailmoitus, arvonlisäveroilmoitus kalenterivuodelta sekä oma-aloitteisten verojen tilisiirto poistuvat käytöstä. Tiedot verotiliä edeltävältä ajalta eli vuodelta 2009 tai aikaisemmilta vuosilta annetaan verotilin käyttöönoton jälkeenkin entiseen tapaan. Myös tietojen korjaukset tehdään kuten ennenkin eli antamalla uusi, korvaava ilmoitus. Verotiliajan kausiveroilmoitukset sen sijaan korjataan antamalla lisäilmoitus. Vaikka kausiveroilmoitus on allekirjoitettava, aikaisempien vuosien valvontailmoituksia ei tarvitse allekirjoittaa. Vanhoja valvontailmoituslomakkeita voi tulostaa vero.fi-sivuilta tai pyytää Verohallinnon palvelupisteistä niin kauan kuin oma-aloitteisia veroja vuodelta 2009 voi vielä korjata. Valvontailmoituksia ei kuitenkaan voi antaa sähköisesti enää 30.6.2010 jälkeen, vaan korvaavat ilmoitukset lähetetään postitse lomakkeella olevaan osoitteeseen Paliskuntaryhmät antavat ensimmäisen arvonlisäveron kausiveroilmoituksen jo vuonna 2010 päättyvältä poronhoitovuodelta. MaksaminenVuoden 2009 lopun oma-aloitteiset verot on maksettava kuten ennenkin. Esimerkiksi joulukuun 2009 arvonlisäveron eräpäivä kuukausimenettelyssä oleville on 15.2.2010 ja vuoden 2009 arvonlisäveron eräpäivä kalenterivuosimenettelyssä oleville 1.3.2010. Verot maksetaan viimeistään eräpäivänä entiseen tapaan. Vuoden 2010 kausien oma-aloitteiset verot sen sijaan maksetaan verotilille, ja niiden eräpäivä on kunkin kuukauden 12. päivä. Esimerkiksi tammikuun työnantajasuoritusten eräpäivä on 12.2.2010. Vanhoja maksuohjeita ja tilisiirtolomakkeita voi käyttää viimeisen kerran 1.3.2010. Sen jälkeen kaikki oma-aloitteiset maksut maksetaan verotilille. Vaikka aikaisempien vuosien puuttuvia tai korvaavia valvontailmoituksia voi antaa myöhemminkin, maksut siirtyvät kokonaan verotilille 2.3.2010 alkaen. Maksuunpanot vuodelta 2009 tai sitä aikaisemmalta ajaltaVerotiliä edeltävää aikaa koskevat maksuunpanopäätökset kirjataan verotilille, jos ne tehdään 1.1.2010 jälkeen. Maksuunpantu vero on maksettava verotilille. Verolle lasketaan veronlisäystä veron eräpäivästä alkaen 31.12.2009 asti. Siitä eteenpäin verolle lasketaan verotilin viivästyskorkoa maksupäivään asti. Maksettavan määrän viivästyskorkoineen voi laskea Verotili-palvelun saldolaskurilla osoitteessa www.vero.fi/verotili. Esimerkiksi jos arvonlisävero lokakuulta 2009 (eräpäivä 15.12.2009) maksuunpannaan 10.1.2010, verolle lasketaan veronlisäystä ajalta 16.12. - 31.12.2009. Jos vero maksetaan verotilille 12.2.2010, sille lasketaan verotilin viivästyskorkoa ajalta 1.1. - 12.2.2010. Arvonlisäveron palautukset vuodelta 2009Arvonlisäveron ennakko- ja tilikausipalautukset poistuvat käytöstä. Negatiivista veroa ei voi siirtää seuraaville kuukausille. Kausiveroilmoituksella ei ole enää kohtaa ”edellisen kuukauden negatiivinen vero”. Palautusta voi hakea viimeisen kerran joulukuulta 2009. Siirtymäsäännöksen mukaan joulukuun 2009 negatiivisen veron voi kuitenkin poikkeuksellisesti siirtää tammikuun 2010 kausiveroilmoitukselle (kohtaan ”kohdekauden vähennettävä vero”). Verohallinto suosittelee tätä tapaa erillisen joulukuulta 2009 tehtävän palautushakemuksen sijaan. Jos tammikuun 2010 arvonlisävero on negatiivinen, sen saa palautuksena verotilille. AlarajahuojennusErilliset alarajahuojennushakemukset jäävät pois. Mahdollista huojennusta koskevat tiedot annetaan tilikauden viimeisellä kausiveroilmoituksella. Siirtymäaika Jos hakijan tilikausi on vuoden 2010 alussa kesken ja ilmoitusjakson pituus on verotiliaikanakin kuukausi, huojennusta koskevat tiedot annetaan tilikauden viimeisellä kausiveroilmoituksella. Erillistä hakemusta vuodelta 2009 ei tarvita.
sivu suomeksi | sidan på svenska | this page in English © Verohallitus 1.9.2009 |
Tulosta sivu | |||||||||