Ulkomaantyöskentelyn verotus
Jos lähdet töihin ulkomaille, sinun on silti annettava Suomeen veroilmoitus. Myös ulkomailla ansaitusta palkasta on annettava Suomeen tietoja, vaikka palkkaa ei aina verotetakaan Suomessa. Ulkomaantyöskentelyn aikana muun tulon verotus säilyy yleensä ennallaan. Esimerkiksi pääomatulojen verot maksetaan yleensä Suomeen.
Ulkomailta saadun palkan verotus Suomessa riippuu monesta tekijästä: muun muassa ulkomailla oleskelun kestosta, työnantajasta, työstä ja kohdemaasta.
Ulkomaantyöskentelystä saamaasi palkka voi olla verovapaata Suomessa, jos ns. kuuden kuukauden säännön edellytykset täyttyvät.
Jos lähdet työskentelemään ulkomaille suomalaisen julkisyhteisön palvelukseen (esim. valtio, kunta, Puolustusvoimien rauhanturvajoukot) palkkasi verotetaan yleensä Suomessa normaaliin tapaan. Kuuden kuukauden verovapaussääntö ei sovellu suomalaiselta julkisyhteisöltä saamaasi palkkaan. Verosopimukset tavallisesti estävät verotuksen työntekovaltiossa.
Auton maahantuontikysymyksiin vastaa Tulli.
Tarkempia tietoja ulkomailla ansaitun palkan verotuksesta tiedotteesta Ulkomaantyöskentelyn verotus